#jaksamiskeinot

Pyjamapäivä ..vai aktiivilepo?

Ihminen on luotu liikkumaan, touhuamaan, olemaan aktiivinen. Tämä on kertomus aktiivisen ihmisen kokeilusta olla olematta aktiivinen.

Olen aina ajatellut, että passiivisuus on kotoisin jostain muualta kuin hyvinvoinnista ja että aktiivisuus liittyy hyvinvointiin. Erilaisissa elämänohjeissa neuvotaan usein välillä olemaan ei-aktiivinen, köllöttelemään, käpertymään sohvan nurkkaan tai viettämään pyjamapäivää.. Hyggeily, chillailu, kalsaripäivät jne kuuluvat olevan akkujen lataamiskeinoja, joista ihmiset puhuvat haaveillen ja unelmoiden. Blogeissa tulvii kirjoituksia siitä, miten joku ei ole tehnyt yhtään mitään. Onhan se perusteltua, että joskus tekee hyvää olla tekemättä mitään.

Minäkin päätin kokeilla vain olemista, sitä kun oli niin moni minulle suositellut. Arjessa kieltämättä riittää pyörittämistä yrittäjyyden, äitiyden, opiskelun, kodin sekä niin lasten kuin omienkin harrastusten keskellä – ruuhkavuosien keskellä jaksamisesta on huolehdittava, sanovat. Ja ihmettelevät, miten jaksan.

Jätin yhtenä lomapäivänä päivävaatteiden pukemisen väliin ja jäin sänkyyn nauttimaan kaunokirjallista proosaa hyvän laatusuklaan kera. Päätin olla miettimättä kaikkea tekemisen määrää ja päätin olla vaan yhden päivän verran. Odotin kovasti piristymistä ja akkujen lataamista.

Aamupäivä meni ihan hyvin, kömmin aamiaisen jälkeen sänkyyn kirjan ja suklaarasian kera ja jännäsin dekkarin juonen edetessä, kuka olisi murhaaja. Murhaaja selvisikin ennen viimeistä sivua, ihan hyvän ratkaisun kirjailija oli kehitellyt mutta toisen kirjan aloittaminen heti ensimmäisen jälkeen alkoi tympiä. Oli kulunut jo kolme tuntia ja mielen pohjalla alkoi kumpuilla ajatuksia siitä, mitä kaikkea ehtisin tänään tehdä.. mutta ei, halusin vain olla. Kerrankin.

Päättelin, että ruuanlaiton täytyy olla sallittua, sillä ravintoaineita tarvitaan kehon hyvinvointiin myös löffäilypäivänä. Kunnollinen terveysihanteinen kokeileva keittiö lounaalla sai jälkikasvussa aikaan ”eiks meillä oo mitään muuta kuin tätä viherruokaa?”-kommentit. Totesin, että heidän pitäisi mennä ulos lenkille, jotta saisivat kunnon ruokahalun jopa viherruokaan. Samassa huomasin, että siihen päättyi aika, jonka maltoin olla yhtäjaksoisesti puhumatta liikkumisen merkityksestä.. olin vältellyt aihetta sentään puoleen päivään saakka! Edessä oli vielä iltapäivä. Alkoi käydä työstä olla vain. Pitäisikö puolen päivän aikaan aikuisen ihmisen ihan oikeasti palata sänkyyn..? Ulkona satava vedensekainen räntälumi vaikutti miljoona kertaa houkuttelevammalta kuin löhöämisen jatkaminen.

Mutta ei, jos johonkin ryhdyn, teen sen kunnolla. Otin uuden kirjan käteeni ja yritin olla huomaamatta eteisestä vilkuttavia lenkkareita. Pistelin urheasti suklaata edelleen suuhuni vaikka sen makeus alkoi jo enteillä huonoa oloa.

Ikuisuudelta tuntuvan sängyssä pyörimisen jälkeen annoin periksi ja totesin, että kirjan saa joskus jättää lukematta, se ei ole luovuttamista. Selkää särki, jalkoja pakotti ja pää tuntui raskaalta. Huomasin, että olohuoneessamme on edelleen sohva, vaikka olen yrittänyt ehdotella perheelleni sen vaihtamista juoksumattoon. Sohvaa voi käyttää alkuperäistarkoitukseensakin, joten tuijottelin seuraavat tunnit sohvaperunana kaikkia niitä tallenteita, joita on tullut kerättyä viimeisten 6 vuoden aikana pahan päivän varalle.

Aika pian paljastui, miksi miltei mikä muu tahansa aktiviteetti menee arjessani tv-sarjojen katsomisen edelle vaikka koetin katsella vain omia lempisarjojani. Ovatko ohjelmat aina olleet yhtä huonoja vai oliko oma oloni vain niin kamala, ettei mikään jaksanut kiinnostaa? Yritin paneutua välillä jälkikasvun tallettamiin ohjelmiin pysyäkseni perillä teinien maailmasta. Siinä vaiheessa, kun en enää erottanut, katsoinko jonkin sarjan samaa jaksoa uudelleen vai vaihtuiko välissä koko sarja, ohjelma tai elokuva, torkahdin sohvalle hetkeksi.

Termi päiväuni kuulostaa vähintäänkin piristävältä – mikä olisi ihanampaa kuin venytellä itsensä hereille pienten torkkujen jälkeen, valmiina ja energisenä palaamaan askareisiin levon jälkeen?

Mutta jos nyt rehellisesti puhutaan:

onko joku oikeasti joskus herännyt piristyneenä sohvalta sen jälkeen, kun on vaipunut uneen tv:n ääreen väsyneenä?

Minä heräsin yhtä pirteänä kuin lataamatta jäänyt eilinen läppäri – vaimealla väsyneellä pihahduksella ja puolilla valoilla. Niskaa särki, selkää jomotti, olo oli turpea ja hankala. Ajatukset olivat puuroiset ja tahmeat, ei tehnyt mieli tehdä mitään. Vaikka sohvalle jääminenkin tuntui hirveältä, ei tuntunut siltä, että siitä olisi poiskaan jaksanut tai viitsinyt lähteä.

Minua oli huijattu! En minä tällaista oloa kaipaa, mieluummin tekemistä kuin märkä rätti–olo koko päivän makaamisen jälkeen. Tällainen aamusta iltaan paikallaan olo kuuluu sairauksista toipumiseen. Jos päivän löffäilystä ja mässäilystä tulee tulokseksi pelkkää särkyä, kolotusta ja vetämätöntä oloa, on oltava jokin parempi keino ladata akkuja ja rentoutua. Kun mietin, miltä tuntuu tulla sisään kevyen, nautinnollisen ulkoilun jälkeen verrattuna vallitseviin fiiliksiini sohvalla makaamisen jälkeen, olinkin jo vetämässä lenkkivaatteita niskaan.

Tunnin kevyen hölköttelyn jälkeen palasin kotiin energisenä, iloisena ja helpottuneena. Ajatukset olivat kirkkaat ja aineenvaihdunta aktiivinen. Ehdin illalla vielä puuhailla kaikenlaista kotona ja jutella jälkikasvun kanssa kuunnellen heidän pieniäsuuria murheitaan. Tuntui hyvältä vähän jumpatakin ja venytellä illan päätteeksi.

Maija_Wphone 1277

Iltayöstä tuli valvottua sekoittuneen vuorokausirytmin takia. Pohdiskelin, miten ihminen on tosiaan tarkoitettu puuhailemaan, ei olemaan paikallaan. Jos joku valittelee jatkuvaa kuormitusta, stressiä ja väsymystä, joskus rauhoittuminen vain olemaan voi toimia, levon tasapainosta on tässä mielessä kirjoitettu hienosti esimerkiksi Elämäsi Kuntoon-blogissa (http://www.elamasikuntoon.fi/elamasikuntoon/lepo/#tab-id-4 ).

Mutta että ihan vain löffäilyä koko pyjamapäivän ajan..

Keinoja palautumiseen ja rentoutumiseen on erilaisia, kuten ihmisiäkin.

Jos jollakulla muullakin kuin minulla paikallaan löhöäminen ei toimi, voisin vuorostani neuvoa kokeilemaan aktiivista lepoa. Ei kovatehoista äärisuoritusta, ei aikatauluja, ei vertailua mihinkään – vaan kevyttä puuhailua, harrastamista, aktiivisena olemista esimerkiksi kävely-/juoksulenkillä tai puutarhassa..  tai jotakin muuta vastaavaa touhuilua, jossa pysyy aktiivisena ja jonka jälkeen tekee hyvää venytellä ja vaikka meditoida.

Suosittelen hetkessä elämistä, omasta ympäristöstä nauttimista raittiissa ilmassa, ilman elektronisen ruudun tuijottamista, ilman keinotekoista todellisuutta. Suosittelen kevyttä, mukavaa liikettä tai puuhailua – koko päivän paikallaan olemisen sijaan.

Aktiivilepo on minun keinoni levätä ja ladata akkuja. Kevyt, aineenvaihduntaa vilkastuttava ulkoilu saa elimistön happitasapainoa paranemaan, ajatuksia kirkastumaan, kuona-aineita poistumaan kudoksista ja parhaimmassa tapauksessa myös mielentilaa muuttumaan valoisammaksi. Sivuvaikutuksena yöunen laatu paranee ja vuorokausirytmi pysyy luonnollisena. Liikkumalla minä jaksan! Kun kevyttä aktiivilepoa harrastaa vähänkään säännöllisemmin, alkavat akut olla pysyvämminkin täynnä ja monta rautaa tulessa kääntyä positiivisia tunnelatauksia antavaksi, tavalliseksi arjeksi.

Suosittelen kokeilemaan, itsellesi sopivalla tavalla!